Jokunen hetki sitten Instagramissa pyöri 8 faktaa minusta -haaste, johon minäkin osallistuin. Haasteen ideana oli kertoa itsestään 8 faktaa storyn puolelle ja haastaa porukkaa mukaan. Tämän haasteen innoittamana ajattelin, että voisin tehdä sen myös tänne blogin puolelle. Instagramista se kuitenkin eroaa sillä tavalla, että kerron hieman laajemmin.
1. Muutettiin Helsingistä Kannukseen, kun olin eskari-ikäinen.
Kun tämä selviää sellaiselle, joka ei tätä aiemmin ole kuullut, ensimmäinen kysymys on lähes aina ollut tämä: Miksi? Miten ihmeessä Helsingistä löytää Kannukseen? Vastaus ei ole niin ihmeellinen. Meillä on Kannuksessa sukulaisia, joten paikan löytäminen ei ollut vaikeaa. Ja vanhemmat jatkoivat erään yrityksen toimintaa, jonka vuoksi muutimme Kannukseen.
Toinen usein kysytty on tämä: oletko koskaan ikävöinyt tai halunnut muuttaa takaisin? Pahin kaipuu Helsinkiin oli ensimmäisinä muuton jälkeisinä hetkinä. Olin siinä iässä, että muistan sieltä asioita, ja joitain aika hyvinkin. Esimerkiksi mun "läksiäiset" on jäänyt elävästi mieleen, kun päiväkotiporukka oli askarrellut mulle kortin ja pienen lahjan. Kyllä se pienen lapsen sydäntä raastoi, kun joutui lähtemään. Ja toinen, milloin olen kokenut suurta kaipausta oli yläkoulu- ja lukioiässä. SIlloin roikuin siellä melkeen kaikki vapaat ja lomat kun vain oli mahdollista. Nykyään harmittaa, kun tulee käytyä niin harvoin, mutta heti kun tilanne antaa myöden, lähdemme käymään siellä!
2. Rakastan kissoja ja koiria, vaikka olen niille allerginen.
Kyllä, olen hyvin eläinrakas ihminen. Mulla on varmaan miljoona allergiaa ja yksi niistä on kissan ja koiran hilse. Tämä tuottaa välillä suurta tuskaa, jos menen paikkaan missä on lemmikkejä. Olen ensimmäisenä rapsuttamassa niitä, ja hetken päästä saattaa silmät punottaa ja nenä on tukossa. Meillä kuitenkin vahemmilla asustelee kissa, joka muutti meille kun olin lukiossa, eli asuin vielä kotona. Kissa tuli meille tutusta paikasta, jossa sain käydä silittelemässä sitä pennusta asti. Kissa tuli ensiksi meille koeajalle, että jos saan kauheita oireita, saa kissan viedä takaisin. Mietin aluksi, että salaan oireet jos niitä tulee, koska halusin niin kovasti kissan meille. Onneksi en saanut oireita, koska olin kuitenkin sen kanssa niin paljon tekemisissä, että siedätyin sille. Joten tämä antaa toivoa sille, että voidaan ottaa meille joskus oma kissa tai koira. Tai vaikka molemmat.
3. En tule koskaan kyllästymään Haloo Helsingin musiikkiin.
Olen kuunnellut kyseistä bändiä jo yläkoulusta lähtien. Minulta löytyy neljä uusinta levyä, joita on vuosien varrella soitettu aktiivisesti automatkoilla. Lisäksi löytyy myös Älä pelkää elämää vinyylinä. Olin niin onnessani, kun syksyllä kävimme Helsingissä ja mieheni osti sen minulle. Keikalle olen päässyt kerran (Seinäjoki Areena, 2017) ja keikalle ollaan menossa kun sellainen tilaisuus tulee. Heidän musiikkinsa on toiminut joka tilanteessa. Biisit on auttanut iloihin ja suruihin vuosien varrella ja innostanut minua tähtäämään musiikillisesti kohti haaveitani laulamisen suhteen. Monta inspiraatiota on heidän musiikkinsa avulla tullut.
4. Olen pienestä asti rakastanut erilaisia reissuja ja viihdyn tien päällä. Varsinkin kesäisin.
Hyvä reissu nollaa pahimmankin stressin ja katkaisee jokaisen hermoromahduksen. Kuten jo alussa kerroin, ollaan muutettu Helsingistä Kannukseen, kun olin eskari-ikäinen. Kun olin ihan pieni, kävimme aina kesäisin Kannuksessa. Ja kun muutimme, kävimme aina kesäisin Helsingissä. Yleensä, kun vanhemmilla oli lomaviikko, perinteinen reissu oli aina Piikkiöön serkuille ja sieltä Helsinkiin tai toisin päin. Eli olen siis lapsesta asti viihtynyt tien päällä. Reissuista on aina jäänyt hyviä muistoja ja vannoin, että kun kasvan, alan matkustelemaan myös itsekseni. Ja näin kävi.
Tilanne ei vielä tänä päivänäkään ole muuttunut. Tiedän jo omasta käytöksestä, milloin olisi hyvä päästä pienelle reissulomalle. Kun liikaa alkaa stressaamaan, on hyvä päästä tuulettumaan. Muuten stressiä on vaikeaa saada pois. Ja mikään ei voita kesäisiä roadtrippeja. Silloin on melkein sama, mihin vuorokauden aikaan ajaa, koska on valoisaa melkeen ympäri vuorokauden. Odotan jo aivan hirveästi kesälomaa ja sitä, että lähdetään kiertelemään tien päälle! Onneksi mulla on mies, joka rakastaa reissuja yhtä paljon kuin minä, joten reissuun lähteminen on molemmille rentouttava asia.
Pari kertaa on tullut pyörähdettyä myös ulkomailla. Joskus lapsena Norjassa ja Ruotsissa, joista minulla ei ole itsellä mitään muistoja, koska olin niin pieni. Näiden lisäksi Virossa, Tanskassa, Dubaissa ja viimeisimpänä opintomatkalla Lontoossa, vaikkakin siitäkin on jo kulunut viisi vuotta. Puhetta on ollut, että ulkomaillekin käymään jossain vaiheessa.
5. Mulla on ollut vaikea masennus ja olen selvinnyt siitä.
Tässä on aihe, jonka haluan joskus nostaa isommin esille, koska mielestäni näistä asioista puhutaan aivan liian vähän. Ja joskus meidät masentuneet ymmärretään aivan väärin. Mulla on myös todella vahvat mielipiteet aiheeseen liittyen.
Ensimmäisen masennus- ja paniikkihäiriödiagnoosin sain lukioaikana. Masennus diagnosoitiin kun olin 16-vuotias. Seuraavana kesänä todettiin paniikkihäiriö. Masennus diagnosoitiin keskivaikeaksi. Lukio oli mulle yhtä taistelua ja jaksamista, mutta jaksoin ja tein hirveästi töitä niin koulun, jaksamisen kuin itsenikin kanssa. Sain valkolakin kesällä 2018. Sinä kesänä muuttui kaikki. Aiemmin minulla ei ollut elämässä kovin montaa ystävää. Edellisenä kesänä olin ollut kesäduunissa Kalajoen Jukuparkissa. Siellä tutustuin uusiin ihmisiin ja osan kanssa pidimme tiiviisti yhteyttä ja vietimme aikaa myös 2018 kesällä. Heidän lisäksi tutustuin vanhojen kavereiden kautta uusiin ihmisiin ja yhtäkkiä mulla oli paljon ystäviä ympärillä. Ahdistus helpotti ystävien myötä, ja rikottu luottamus alkoi vähitellen palautumaan.
Tilanne eskaloitui kuitenkin taas vuoden lopussa. Kävi muutama hirveä asia ja masennus otti taas vallan. Tällöin jouduin aloittamaan EMDR-traumaterapian. Siitä kaikki lähti taas kohti alamäkeä. Luulin että pahin olisi takana, mutta ei, se oli vasta edessä. Hirveitä ja traumaattisia vastoinkäymisiä tapahtui toisensa perään ja näitä kesti kesään 2020 asti. Tässä välissä kerkesin käymään läpi vaikean masennuksen, uniongelmia, voimakasta päivittäistä ahdistusta, traumaperäisen stressihäiriön ja runsaat paniikkikohtaukset.
Luulin, että mulla ei ole enää mitään toivoa edes yrittää selvitä tästä kaikesta pelosta ja ahdistuksesta. Varsinkaan yksin. Koko elämä oli sarja vastoinkäymisiä ja päivittäistä pelkäämistä. Toisin kävi. Keväällä 2020 sain työpaikan, joka oli mulle todella iso asia. Töissä sain ajatukset muualle ja tiedostin, että minua arvostetaan. Ja valoa tunnelin päässä näkyi saman vuoden alkukesästä 2020 kun tapasin mieheni. Hän auttoi minut pois siitä hirveästä elämäntilanteesta ja uskalsin pian luottaa uudestaan. Sain viimein rohkeutta kerätä itseni ja lähteä kohti uutta elämää ilman pelkotiloja ja ahdistusta. Voin vannoa, että en olisi koskaan selvinnyt siitä kaikesta yksin.
Nuo vuodet aiheuttivat minulle ikuiset traumat ja paljon henkistä vahinkoa. Olen kuitenkin oppinut elämään niiden kanssa, vaikka välillä näen vieläkin painajaisia tapahtumista. Ja osittain olen myös viisastunut näistä. Nykyään mulla menee elämässä todella hyvin. Asun yhdessä mieheni kanssa, ja olen onnellinen. Minulla on hyvä työpaikka, jossa on parhaat mahdolliset työtoverit. Heiltäkin olen oppinut enemmän itsevarmuutta, ja he osaavat tsempata ja auttaa asiassa kuin asiassa. Mulla on luotettavia ihmisiä ympärillä, eikä mun tarvitse enää pelätä. Alkuvuonna 2021 lopetin terapiakäynnit ja vähän ennen sitä päivittäisen lääkityksen, koska jokapäiväinen ahdistus oli ohi, paniikkikohtaukset olivat vähentyneet huomattavasti ja BDI-testi kertoi, että ei ole masennusta.
6. Käyn laulutunneilla, jonka lisäksi harrastan valokuvausta ja kirjoitan blogia.
Laulaa tykkäsin jo lapsena. Liityin kuoroon, kun olin kuudennella luokalla. Kuorossa lauloin lukion loppuun saakka. Lukion ohella ja vielä noin vuoden sen jälkeen kävin yksinlaulutunneilla. Lukiossa tein myös musiikin diplomin, eli mulla oli oma pieni "konsertti", jonka lisäksi suoritin tietyn määrän musiikin kursseja ja tein tehtäviä. Laulan aina, jos olen esimerkiksi yksin autossa tai kotona. Laulaminen rentouttaa ja siitä tulee heti paremmalle mielelle. Todella pitkäaikaisena haaveenani onkin päästä joskus vielä laulamaan yleisölle ja esiintymään kunnolla. Viime syksynä aloitin uudestaan laulutunnit, enkä ole päivääkään katunut päätöstä. Joku päivä haluan vielä päästä tavoitteeseeni.
Koska luet tätä tekstiä juuri nyt, blogin kirjoittaminen oli varmasti hyvin vaikea arvata. Olen myös aina rakastanut kirjoittamista ja tämä on toinen tapa millä ilmaisen itseäni ja tuon esille erilaisia asioita, mitä on mielen päällä. Ja koska harrastan myös valokuvausta, on jo 8. luokasta asti haaveilemani ammatti ollut toimittaja. Ehkä joskus vielä...
7. Luonteeltani olen ystävällinen ja huumorintajuinen. Minulla on myös pitkät hermot, mutta jos joku koettelee niitä liikaa, hyvä ei heilu.
Nykyään. Ennen saattoi hermot mennä pienistäkin asioista. Työn ja kokemusten kautta olen oppinut tiettyä rauhallisuutta ja tilannetajua. Nykyään mulle on jopa sanottu, että ihmeen hyvät hermot sulla. Mutta on tässäkin asiassa varjopuoli. Jos joku asia tai ihminen koettelee liikaa hermoja ja alkaa "hyppiä silmille" niin pahasti, että jopa minulla menee hermot, saatan sanoa vahingossa ennen kuin ajattelen. Nämä tilanteet ovat nykyään todella harvassa, mutta on niitäkin ollut. Esimerkiksi auton hajoaminen, sarja erilaisia vastoinkäymisiä, kova stressi ja tietyt puheenaiheet, joista mulla on vahvat mielipiteet, saattavat aiheuttaa lievää hermojen kiristymistä. Ja vannon että harva haluaa nähdä minut silloin kun oikeasti suutun😂
Ja yleisesti luonteeltani olen ystävällinen ja huumorintajuinen yllytyshullu. Olen töissä kaupassa, joten näen paljon ihmisiä päivittäin ja haluan olla kaikille ystävällinen. Osaan myös ajatella suurimman osan asioista myös huumorin kautta, enkä pahastu jos joku heittää hyvän jutun. Päinvastoin. Minusta on ihanaa kun ihmiset osaa heittäytyä ja saa nauraa. Nykyään osaan jo onneksi nauraa myös omille kämmeille.
Ja kyllä, ei kannata yllyttää liikaa, koska olen osittain myös yllytyshullu luonne. Jos joku keksii jonkin "hyvältä kuulostavan idean", olen varmasti mukana toteutuksessa. Kohtuuden rajoissa tietenkin. Tähän varmaan liittyy myös se, että osaan heittäytyä erilaisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi päivän varoajalla toteutuneeseen Helsingin reissuun, joka keksittiin eräänä syksyisenä iltana kun kummallakin oli vapaata mutta ei tekemistä.
8. Saatan olla uudessa seurassa aluksi hiljainen. Mutta jos tutustut minuun paremmin, toivot että olisin joskus hiljaa.
Tämä kuvaus sopii minuun vähän liiankin hyvin. Jos tiedän, että olen menossa esimerkiksi juhliin, josta tunnen noin kaksi ihmistä, saattaa jännittää aluksi aika paljon. (varsinkin, jos ei voi ottaa rohkaisevaa ryyppyä...😂) Paniikkihäiriön takia en ole väkijoukkoihin niin innokas edes menemään, mutta toisaalta on aina mukavaa päästä jonnekin, jossa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Ja näissäkin tapauksissa yleensä olen aluksi hiljaa. Tai sitten yritän keksiä puheenaihetta. Mutta sitten kun juttu luistaa paremmin ja tutustuminen lähtee käyntiin, osaan kyllä höpöttää ihan sama mistä ja juttua riittää. Pidän kyllä todella paljon uusiin ihmisiin tutustumisesta, vaikka aluksi olisinkin hiljaa. Ei se hiljaisuus loputtomiin mun kohdalla todellakaan kestä!
Tässä tuli vuoden eka postaus ja vähän tietoa siitä, kuka täällä kirjoittaa. Ja tuolta some-kohdasta löytyy mun sometilit ja sähköposti, joihin voi ehdottaa ideoita postauksille. Toteutan niitä enemmän kuin mielelläni!
Mukavaa kuun loppua ja seuraavan alkua teille kaikille!
💖: Anna
